Jenny Kasongo

Olen Jenny Kasongo, 29-vuotias Itä-Helsingistä. Synnyin Joensuussa, mutta elin koko lapsuuteni ja nuoruuteni Herttoniemessä. Asun nyt Roihuvuoressa. Tulen suuresta kongolaisesta perheestä, jossa olen lapsista toisiksi vanhin.

Olen tehnyt monenlaista opiskelijaedunvalvontaa niin Suomen ylioppilaskuntien liitossa kuin Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä toimin assistenttina potilasjärjestössä Verenvuotosairaudet ry:ssä. Verenvuotosairaudet järjestössä pääsen syventymään erilaisiin verenvuotosairauksiin, kuten hemofiliaan ja ITP:n.

Helsingin valtuutettuna edistän kohtuuhintaista asumista, luotettavampaa terveydenhuoltoa ja yhdenvertaisuutta. Edellä mainittuja teemoja edistän sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnassa varapuheenjohtajana.

Lähdin politiikkaan mukaan, sillä haluan edistää oikeudenmukaisempaa Suomea. Olen nähnyt poliittisen päätöksenteon olevan hyvä tapa vaikuttaa jokaisen arkeen. Parlamentaarinen päätöksenteon tulee nojata tutkittuun tietoon sekä aktivismiin. Lähdin kuntavaaleihin mukaan, sillä haluan Helsingin olevan kaikkien, ei vain hyväosaisten kaupunki. Nyt valtuustossa edistän kaikkien Helsinkiä.

Jenny Kasongo. Kuvan ottanut Liban Sheik.

Kuntavaaliteemat (2025)

Kohtuuhintaista terveydenhuoltoa

Luotettava terveydenhuolto

Terveydenhuoltoon ei enää luoteta. Asiakasmaksuja on nostettu useamman kerran eikä hoidon ajoissa saamisesta ole varmuutta.

Hallituksen toimet kriisiyttää sote-palvelut johtavat vielä kalliimpaan terveydenhuoltoon. Pahimmillaan useammat joutuvat tukeutumaan kalliisiin yksityisiin palveluihin.

Terveydenhuollon täytyy olla luotettavaa ja kohtuuhintaista. Vastaanotto terveysasemalla on oltava ensisijaisesti maksutonta, eikä muita asiakasmaksuja voi nostaa loputtomiin. Hoitoon tulee päästä 7 päivän sisällä ja asiakasmaksut täytyy pitää kohtuullisina. Helsingissä tulee myös varjella paperittomien oikeutta saada kiireetöntä hoitoa. Haluan varmistaa sen, että Helsingin julkinen terveydenhuolto on kaikille inhimillinen, luotettava ja toimiva.

Kohtuuhintaiset vuokrat

Kohtuuhintaista asumista

Asuminen Helsingissä on liian kallista. Jopa kohtuuhintaiset, ARA-tuontantoasuntojen vuokrat ovat liian korkeita useammalle. Tarvitsemme lisää asuntoja ja tapoja kontrolloida vuokrien nousua.

Asuntojen lisärakentamisella varmistamme sen, että jokaisella helsinkiläisellä on asunto. Lisärakentaminen on myös hyvä tapa pitää vuokrat alhaisina. Taloudellisen taantuman aikana rakentaminen saattaa olla monimutkaisempaa.

Rakentamisen lisäksi vuokrien korotusta tulee säädellä esimerkiksi selvittämällä vuokrajarrun käyttöönottoa. Helsingistä ei voi tulla Lontoon kaltainen, jossa vuokrat ovat naurettavan kalliita.

Helsingissä asuminen ei saa olla vain hyväosaisten oikeus. Helsingin on pysyttävä kaikkien kotina.

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertainen Helsinki

Yhdenvertaisessa kaupungissa jokainen tuntee olevansa osa yhteiskuntaa. Tällaista kaupunkia rakennetaan muun muassa parantamalla kotoutumis- ja työllisyyspalveluita, puuttumalla koulutukselliseen segregaatioon ja aktiivisesti vastustamalla rasismia.

Yhdenvertaisuuden edistäminen on välttämätöntä aikana, jolloin monia sorretaan. Helsinki ei saa sortua ajatukseen, että tietyt ihmisryhmät ovat vähäarvoisempia kuin toiset.

Yhdenvertainen kaupunki on kaikkien etu.

Minusta sanottu

Jenny on tehnyt nopeasti vaikutuksen osaamisellaan. On helppoa ymmärtää miksi hän on ollut yliopiston edustajistovaalien ääniharava. Monenlaisia kokonaisuuksia ymmärtäviä päättäjiä Helsinki ja Suomi tarvitsee.

Jussi Saramo, Europarlamentaarikko, Talous- ja verovaliokunnan koordinaattori

Jenny on opiskelijoiden vahva edunvalvoja, joka tuntee niin amisten tilanteen kuin opiskelija-asumisen tarpeet!

Pia Lohikoski, Kansanedustaja, Keravan kaupunginvaltuutettu, Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu

Jenny tekee politiikkaa sydämellä ja hyvällä asenteella. Hänen kaltaisiaan fiksuja, päteviä, työteliäitä ja helposti lähestyttäviä tyyppejä todella tarvitaan politiikassa. Suosittelen!

Laura Meriluoto, kansanedustaja, Kuopion valtuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu

Uusimmat blogitekstit

  • Kolmas julkaisu
    Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Donec suscipit malesuada tincidunt. Praesent et est quis tortor bibendum sagittis non a felis. Nunc finibus ullamcorper sem, sit amet laoreet orci viverra eget. Pellentesque tempus sed nunc ac mollis. Praesent varius dolor eu massa luctus, ut blandit nunc lobortis. Mauris vehicula… Lue lisää: Kolmas julkaisu
  • Toinen julkaisu
    Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Donec suscipit malesuada tincidunt. Praesent et est quis tortor bibendum sagittis non a felis. Nunc finibus ullamcorper sem, sit amet laoreet orci viverra eget. Pellentesque tempus sed nunc ac mollis. Praesent varius dolor eu massa luctus, ut blandit nunc lobortis. Mauris vehicula… Lue lisää: Toinen julkaisu
  • Ensimmäinen julkaisu
    Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Donec eu bibendum tortor. Nullam ut lacus in augue lobortis iaculis id id elit. Vivamus vel nisi a mauris porta fringilla id in nibh. Proin a varius odio, non pretium libero. Integer eget ante erat. Donec sed condimentum eros, id dapibus ligula.… Lue lisää: Ensimmäinen julkaisu

Who is Jenny Kasongo?

I’m Jenny Kasongo, 29 years old and from East Helsinki. I was born in Joensuu but lived all my childhood and youth in Herttoniemi, Helsinki. I come from a large Congolese family, in which I am the second oldest child.

I have done a lot of student advocacy work both in the Finnish Student Union and at the University of Helsinki. I am currently the secretary general of the student organization OSKU ry and the first vice president of the Left Youth.

I am running for the Helsinki municipal elections to promote affordable housing, more reliable healthcare and equality.

I want to make sure that Helsinki’s public health service is humane, reliable and efficient. Public health care must also be affordable and accessible for undocumented. Access to treatment must be available within 7 days and charges must be kept reasonable.

By building more housing, we will ensure that everyone in Helsinki has an affordable home. In addition to construction, rent increases must be regulated, for example by exploring the option of rent control. Helsinki cannot become like London, where rents are exorbitantly high.

In a more equal city, everyone feels part of the city and society. Promoting equity includes improving integration and employment services, tackling educational segregation and actively combating racism.

I got involved in politics because I want a better Helsinki – a city for everyone, not just the wealthy.

You can vote for me with number 120. Advance voting is available from 2 April to 8 April 2025 and on election day 13 April 2025.

You can support my campaign by donating directly by bank transfer to FI2483117713655662 (DABAFIHH) with the message Support Jenny. You can also donate via mobilepay to number +358504414440.

Kuva Liban Sheik